

Kissat tarpoi urheasti Ukkohallan Syväjärven jäällä Umpihankifutiksen MM-kisoissa. Sunnuntain jatkopaikka jäi kuitenkin haaveeksi, sillä ensimmäinen peli LämyAkkoja vastaan päättyi tasan, toinen peli Aikuisia Naisia vastaan harmittavasti 0-1 ja päivän viimeinen, tyngäksi järjestäjien aikatauluvaikeuksien takia jäänyt peli SuoSurffaajia vastaan niin ikään 0-0.
Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat, sillä kentällä oli puoli metriä sohjolunta, minkä alla puoli metriä hyytävää vettä. ”Miten tämä vesi on näin kylmää?”, ihmetteli eräs naispelaaja rymytessään vaihtopenkille. Otteluiden välissä käytiin sisätiloissa lämmittelemässä kohmeisia varpaita ja vaihtamassa uusia muovipusseja jalkoihin. Kisajärjestäjä kuvailikin, että tänä vuonna kisoja olisi voinut hyvin nimittää Sohjofutiksen MM-kilpailuiksi.
Vaikka menestystä ei kentällä tänä vuonna tullutkaan, jälkipelit sujuivat menestyksekkäästi ja vauhdikkaasti kisapaikan läheisyydessä olevalla mökillä. Kissajoukkue vanheni myös vuoden verran, sillä Puppe-kissa täytti reissussa pyöreitä vuosia. Kissajoukkue onnittelee vielä kerran!
Maailmanmestaruuden naisten sarjassa vei tällä kertaa SuoSurffaajat Kajaani-Paltamo –akselilta ja miesten sarjassa maailmanmestaruuden uusi FC-Yli-Utos Utajärveltä.
