

FC Stray Cats voitti 18.-19.8. 2007 potkituissa Rockfutiksen SM-kisoissa kultaa. Mimmiliigan äärimmäisen tiukassa loppuottelussa sunnuntaina vastassa oli Kampin Piiri. Ratkaisu tuli vasta toisen erän loppumetreillä kun kissojen maalikuningatar Sirpa Junes potkaisi rangaistuslaukauksella pallon Kampin Piirin taitavan maalivahdin selän taakse. Voitokas peli siis Kissojen hyväksi 1-0.
Sunnuntain aamupäivän pelissä Stray Cats voitti Karu Blaijan 2-1.
Lauantain alkupeleissä Kissat vei voiton FC Provinssiböönistä maalein 15-0. Iltapäivän pelissä FC Victorias Secret kaatui lukemin 3-1. Iltapäivällä taivas aukeni ja pienen tihuutuksen jälkeen tuli kaatamalla vettä. Lopulta pelaajien päihin paukkui jo rakeita, mutta se ei menoa haitannut. Mimmit pelasivat menemään ja viereisillä kentillä kollijoukkueet olivat sokerista keskeyttäen pelin.
Naisilla ei tullut mieleenkään, että pelin voisi lopettaa ”pikku” kuuron takia. Eräs nimettömänä pysyttelevä vasen pakki kertoo, että kentällä ei pystynyt katsomaan maalille päin, koska silmiä ei kaatosateessa pystynyt pitämään sinne suuntaan auki. Vesi kerääntyi sukkahousujen ja pelihameen alle, kuin olisi lirahtanut pahemman kerran pöksyyn, paitsi että tunne ei ollut lämmin.
Huikaisevan hienoa Rockfutiksen kiertopalkintoa, korkojen kera, voi käydä ihailemassa Leskisen vitriinissä.
Rockfutiksen miesten SM-liigan voitti rangaistuslaukauskisan jälkeen FC Edel ja divarin voittajaksi potki ELK.
Kissat kiittää kaikkia turnaukseen osallistuneita ihania ihmisiä. Ensi vuonna rokkaillaan Hämeenlinnassa!
PS. Lauantaina Kuusisaaren letkeissä iltamissa selvisi erään FC Bottom-kollijoukkueen edustajan kertomana, että kaikki basistit ovat yleensä vasempia pakkeja, vai olikohan se sittenkin toisinpäin…Annetaan siis basson ja pallon paukkua!
