

Rockfutiksen SM-kisat pelattiin tänä vuonna Seinäjoella, poikkeuksellisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Mimmiliigan joukkuemäärä nousi kahdella uudella nimellä kahdeksaan. Tulokkaista toinen oli Kissojen vanha tuttu FC Victoria´s Secrets Rollosta.
Lauantain eka peli oli pian Seinäjoelle saapumisen jälkeen HC Ilotyttöjä vastaan. Hauska tappa vanha tuttu, etenkin kun voitto kajahti Ouluun lukemin 2-0.
Toinen peli oli edellistä tiukempi Tampereen Mitsubitchejä vastaan. Maalivahti Siiri Nordin oli melkoisen kova luu, joskaan ei ohittamaton. Peli päättyi Kissojen kannalta harmittavasti lukemin 3-4, kun Mansen böönat pamauttivat voittomaalin vain minuutti ennen toisen erän loppua.
Kolmas peli jännitti jo kesän alussa, sillä vastustaja oli viime vuoden voittaja Karu Blaija Helsingistä. Siksipä tasapeli 1-1 maistui mahdottoman makealta! Mainittakoon vielä, että Karu Blaija voitti myös tällä kertaa.
Ensi vuonna rockpallon pelikentälle ei tarvitse saapastella takapuoli autossa istumisesta puutuneena, sillä kisat järjestetään Oulussa elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Tuhannen hengen turnauksen puuhastelevat yhteistyössä oululainen miespoppoo 45 All Stars ja FC Stray Cats.
Ensimmäinen kokous on jo pidetty, joten turnaushan on jo melkein järjestetty.
Kun ulkoasu alkaa olla kunnossa, kisakuulumisia löytynee myös kissasivuilta, tai sitten keskitetysti Rockfutis-turnausta varten avatuilta nettisivuilta. Linkin kuitenkin laitamme!
