Ajatus Rockfutiksen SM-kisoista alkoi kyteä kissojen mielessä pian joukkueen perustamisen jälkeen. Kissamaiseen tapaan idea kristalloitui toimintasuunnitelmaksi saman tien: turnaukseen ilmoittauduttiin siltä seisomalta, kun kutsu kävi.

Uuden haasteen kangastus silmissään kissalauma potki tästä eteenpäin palloa Heinäpään viheriöllä. Ja jännitystä riitti viime metrille saakka: ehtivätkö pelipaidat, mistä löytyy gaala-asut, miten käy joukkuetta vaivaavan flunssa-aallon? Kuin ihmeen kaupalla asiat järjestyivät parhain päin.Viimeinen vitsaus, aikainen aamuherätys (lähtö kello kuusi lauantaina, toim. huom.) oli tosin vielä viime metreillä koitua monien kohtaloksi.

Sanomattakin lienee selvää, että lähtöajankohta oli vähintäänkin haasteellinen iltapainotteista elämää viettäville kissoille.Pienistä epäilyistä huolimatta kaikki ehtivät mukaan. Tähän joukkoon on laskettava myös valmentaja, joka kujakollin tavoin saapui lähtöpaikalle suoraan edellisillan riennoiltaan, mistä lie. Taisi raukka jännittää enemmän kuin pelikissat, siinä määrin heikkoon happeen oli itsensä saattanut.

Mutta sitten kohti Vaasaa. Matkalla joukkue vielä hioi viimeisiä taktiikoitaan ja poikkesi ostamassa jalkapallon, kun peliväline oli päässyt kaikilta unohtumaan muun kiireen lomassa. Autoissa pidettiin lisäksi pienimuotoista ompeluseuraa, sillä peliasut kaipasivat viimeistelyä joukkueen upeiden tukijoiden logoista. Lisäksi yritettiin epätoivon vimmalla löytää joitakin elonmerkkejä valmentajasta, jonka reaktiokyky ei vastannut enää kissojen käsitystä normaalista.

Pääkallopaikalle kissat saapuivat väsyneinä mutta onnellisina. Turnauksen ensimmäinen peli oli luonnollisesti myös koko joukkueelle ensimmäinen laatuaan. Ennen tuomarin pillin vihellystä jännitys olikin kohonnut huikeisiin sfääreihin. Kissat luottivat kuitenkin pettämättömään taktiikkaansa: henkinen yliote vastustajasta oli saatava välittömästi.Tässä tavoitteessaan joukkue pysyikin läpi turnauksen. Fyysisellä puolella kissat sen sijaan olivat suuremman haasteen edessä. Pian ensimmäisen pelin tiimellyksessä joukkue joutui huomaamaan, että oli tahtomattaan antanut kohtuullisen tasoituksen vastustajalle: vaihtopelaajia kissoilla ei liiemmalti ollut. Niin kuin kissoilla on yhdeksän henkeä, yhdeksän henkeä oli myös kissajoukkueessa. Eikä yhtäkään ollut vara menettää.

Alkupaniikista (missä kentän rajat? mikä maalipotku? mikä sivurajaheitto?) selvittyään kissat taistelivat Kampin piirin tyttöjä vastaan häviten kuitenkin taiston niukasti mutta urheasti. Kissat putosivat tassuilleen nappikset tiukasti jaloissaan.Toinen peli seinäjokelaista Provinssiböönien joukkuetta vastaan kehkeytyi varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kotitarpeiksi, eikä valmennusjohto managerin ja hovikuvaajan ohella meinannut välillä pysyä housuissaan kentän reunalla. Kerta toisensa jälkeen pallo livahti vain muutaman millimetrin ohi Provinssiböönien maalin.

Vaihtopelaajien vähyys kostautui lopullisesti pronssiottelussa helsinkiläistä Nuolupalloa vastaan. Ensimmäisen puoliajan kissat taistelivat mallikkaasti, mutta toisella puoliajalla askel alkoi jo painaa. Todellista omistautumista ja taisteluhenkeä nähtiin kuitenkin edelleen: puolikuntoiset kissat vaanivat vastustajiaan keskittyneesti, kuitenkin vähitellen hidastuvin liikkein.Kun tuomari lopulta vihelsi pelin päättyneeksi, väreili kissojen silmissä jo kangastus kylmästä tuopista.

Siispä tassujen suunta selvä: Patiolle! (Tällä vieraalla sanalla kutsutaan Oulussa terassia. Toim. huom.) Kun kissoille saatiin vielä ruokaa ja lisää juomaa, alkoi yöeläjien normaali vuorokausirytmi muistutella olemassaolostaan. Kissojen urakointi ja reilu taistelutahto palkittiin myös iltagaalassa fair play-erikoismaininnalla.

Lopuksi kerrottakoon, että nyttemmin kissat vasta todella ymmärtävät saavutuksensa arvon. Harvoin, jos koskaan, joukkuelajissa aloitetaan suoraan huipulta niin kuin kissajoukkue teki. Näin ollen myös valmentaja saa jatkaa tehtävässään ainakin seuraavalle kaudelle. Turnauksessa vältyttiin suuremmilta menetyksiltä, vaikka pieniä kipeitä muistoja monelle matkasta jäikin.

Yhdellä oli kantapää murskana, yhdellä varpaat tohjona, yhdellä oli pallo iskeytynyt naamaan jättäen mukavan muiston eräästä vauhtisokeasta viikonlopusta Vaasassa.
Valmentajan luvalla kissat saivat nuolla haavojaan seuraavan viikon. Mutta sitten alkoi valmistautuminen kohti uusia haasteita. Sillä kävi miten kävi, kissat putoavat aina jaloilleen.

Takaisin