

Toukokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle jauhanut Alppiliiga on ohi kesältä 2006. Kesän suurin anti kovin kokemattomalle joukkueelle oli Kokemus (joka ilmeni siten, ettei jännitys enää loppuvaiheessa kestänyt kahta päivää). Ja tietysti hekumallinen viides sija veteraani/tyttösarjan B-sarjassa neljällä pisteellä.
Suuria henkilökohtaisia voittoja olivat tietysti 15 kissan oman pistetilin avautuminen. Joukkuepistepörssin kirkkain kärki on tietysti kehäkettu, 47-numeroinen Sirpa Junes, joka saikin jo runkosarjasta kärkinaisen palkinnon (ihailtavana Oluthuone Leskisen vitriinissä muiden kissapalkintojen ja uuden joukkuekuvan läheisyydessä).
Kaikkien naisten top 30 listalta löytyy kaikkiaan 13 kissanaista!
Viimeisen pelin jälkeen kissoista palkittiin parhaana maalivahtina jo alkukesästä nilkkansa murtanut Anna Morottaja, jota kissalauma jo vinkuu takaisin tolppien väliin. Kyllähän hän pystyy jo kävelemäänkin…
Parhaana puolustajana palkittiin meidän Piipi eli Hanna Kallinen, ja täydestä syystä!
Valmentaja Anne Puhakan liikutti lähes kyyneliin kullankiiltoinen jalkapallopysti, jossa komeilee kuolemattomasti ”Naisista parhain”. Sitä kelpaa näyttää kaikille ohikulkijoillekin.
Suuri kiitos kesästä kuuluu liigaa pyörittävälle Jouko Sillanpäälle, joka pelien järkkäilyn, viheltelyn ja vapaa-ajattomuuden lisäksi tsemppasi kissoja kuin suurempikin huutosakki. Tämän vuoksi kissat muistivat Jouko-setää kissanmuotoisella viinipullolla, pään kokoisella kissamitalilla ja tietysti omalla kuvallaan komeissa kehyksissä. On Joukon omantunnon tai vaimon asia, säilyttääkö hän alkuperäisen kuvan, vai vaihtaako kehyksiin jotain vähemmän säteilevää.
Vaviskaa veteraanit, ensi vuonna tavataan!
