

STT:n uutinen kertoo sen, mitä kissapiireissäkin on joku joskus ounastellut: Jalkapalloilu voi kutistaa aivokudosta. Yhdysvaltalaiset tutkijat vertasivat kymmentä jalkapalloa pelaavaa yliopisto-opiskelijaa kymmeneen opiskelijaan, jotka eivät olleet koskaan pelanneet jalkapalloa. Jalkapalloilijoilla oli vähemmän harmaata aivokudosta kuin vertailuryhmällä. Tutkijoiden mukaan tämä saattaa johtua toistuvasta jalkapallon pukkaamisesta päällä, joskin tarkkaa syytä ei osattu antaa. Kukaan tutkituista pelaajista ei ollut kokenut vakavaa päävammaa, ja vain kahdella oli ollut lievä aivotärähdys.
Harmaa aivokudos vaikuttaa ajatteluun ja muistiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että jalkapalloa ammatikseen tai yliopistotasolla pelaavilla on enemmän muisti- ja keskittymisvaikeuksia kuin muilla.
Jotkin nuorten jalkapallojoukkueet kieltävät pukkaamisen ennen tiettyä ikää. Uutisen mukaan tutkijat suosittaisivat myös päävammoilta ehkäisevää kypärää.
Ohion osavaltiossa sijaitsevan Cincinnatin yliopiston tutkimuksen tuloksista kerrottiin Clinical Journal of Sports Medicine -lehdessä.
Tästäkö johtuu, että kissarivistössäkin joku on joskus tuntenut muistikapasiteettinsa heikentyvän pelin aikana, tai sen jälkeen…
